sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Muuttuuko menneisyys?

"Miten me voimme ymmärtää menneiden aikakausien ihmisten ajatuksia muuttamatta niitä omiemme kaltaisiksi?" Seppo Knuutila sanoi luennossaan Muuttuva menneisyys – ajassa liikkuminen ja anakronismi (Joensuussa ÄOL:n talvipäivillä 14.1.2012). Tätä ei voi olla miettimättä, kun kiertelee kirjailijakoteja ja lukee elämästä niissä. Lukiessa kaunokirjallisuutta, joissa nämä museoidut asuinpaikat kuhisevat elämää, syntyy tietynlaisia mielikuvia –mutta väkisinhän ne syntyvät sen tiedon läpi, mitä lukijalla nyt on kaikesta menneestä. Lauri Viidan Moreenin Erkin vauhdikasta lapsuutta vertaa tietysti Lauri Viidan lapsuuteen, niin paljon omaelämäkerrallista kirjassa on. Sen vimmaista kieltä luin väkisinkin myös sen kautta, mitä tiedän Viidan skitsofrenian aiheuttamasta uskomattomasta puheenpulptuksesta. Ja entäs Pentinkulma sitten! Tällaista vanhanaikaista biografista lukemista siis nyt harrastamme.

Knuuttila sanoi myös, että anakronismiin ( = jonkin asian sijoittamista väärään aikaan, useimmiten jonkin nykyajan asian tai ajatusrakennelman sijoittaminen menneisyyteen) sortumisen vaara piilee siinä, että jollekin historialliselle asialle kuten vaikkapa menneisyyden tavoille annetaan merkitys nykyajan kautta. Kunpa pystyisikin tarkastelemaan kirjailijakoteja niissä asuneiden ihmisten näkökulmasta. Kun kirjailijakodissa käy, täytyy sietää se, että nyt se on pysähtynyt museo ja museon tavaroiden, huonekalun ja tunnelman aistimiseksi tarvitaan mielikuvituksen tuottamaa aikamatkaa.

Kirjailijakotien tavarathan näyttävät tietysti nyt nostalgisilta: vanhoilta ja vanhanaikaisilta, vaikka ovat taatusti olleet joskus uusia ja nykyaikaisia. Samoin itse talot. Jopa Kiven harmaana kenottava kuolinmökki on tietysti ollut aikoinaan aivan toisenlainen: täynnä elämää ja paljon uudempi eikä ehkä aikalaisten mielestä ihan niin surkean pieni kuin meidän näkökulmastamme katsottuna. Kun kylmästä hytisten kävimme valokuvaamassa mökkiä hankien keskellä, se näytti kovin yksinäiseltä ja hiljaiselta. Meistä se silti tuntui oikein huokuvan tarinaansa, vaikka mökki mykkänä kököttikin. Eipä se kuitenkaan Kiven aikaan tainnut talvellakaan sellaiselta näyttää kuin nyt. Hanki oli taatusti tampattu polkuja täyteen, lunta sulatettu saunavedeksi ja savupiipusta noussut savua. Silti tuntuu kyllä uskomattomalta, miten sellaisessa harvaseinäisessä mökkipahasessa on tarjettu paukkupakkasilla.

Knuuttilan ajatukset nousivat mieleeni myös, kun tein ennakkotöitä Tove Janssonin Harun-saareen tutustumista varten. Katselin YouTubesta videota hauskasta luisteluretkestä talviseen saareen. Mökin sisäkuvista huomasin muumimukeja roikkumassa keittiön nauloissa. Mökki, jota vuokrataan kesäisin lomamökiksi, sisältää tietysti paljon anakronismeja. Silti ajattelen, ettei kirjailijakotimuseoiden eikä tulevan kirjammekaan tavoitteena ole täydellinen historiallinen totuus ja autenttisuus. Museot puhaltelevat henkiin menneisyyttä, pukkaavat mielikuvitusmatkalle (joka olkoon anakronismienkin kyllästämiä) ja antavat jotakin tietoa siitä, millaisissa paikoissa kirjailijat elivät ja ennen kaikkea kirjoittivat.









Tuusulassa oli viikonloppuna tosi paljon lunta. Ensin Jari kuvasi Albert Stenvallin perheen saunaa (kuvassa). Sen jälkeen piti rämpiä polvia myöten lumessa, jotta saatiin Aleksis Kiven kuolinmökistä kauniita talvikuvia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti