Koko talven jatkuneen lukemisen ja taustatyörupeaman jälkeen
pääsimme pitkästä aikaa tutustumaan oikeaan kirjailijakotikohteeseen. Käyntiä
Johannes Linnankosken lapsuudenkotimuseoon oli pohjustettu jo hyvissä ajoin
Askolan kulttuurisihteerin Risto Niemisen kanssa. Pieni museotalo on avoinna
vain kesäisin, joten vierailustamme oli sovittava erikseen. Pienellä
järjestelyllä asia hoitui hienosti.
Tuulisena kevätlauantaina päätimme ensiksi katsoa
Linnankosken kotimuseon läheisyydessä kohisevaan koskeen, joka on merkittävässä
osassa myös kirjailijan tuotannossa. Kosken yli johtaa kaunis vanha kivisilta,
paikka on varmasti erilainen kuin nuoren Vihtorin Peltosen nuoruudessa, mutta
kaunis paikka joka tapauksessa.
Kosken rannalta löysimme ihan ensimmäiseksi tulipunaisena
kukkivan pienen kuusen. Se on niin harvinainen näky, että piti kivuta
sillankaiteen ylitse ihmettelemään ihan lähietäisyydeltä. Näistä harvinaisista
kukista kirjailija on saanut nimen vuonna 1905 ilmestyneelle best sellerilleen
Laulu tulipunaisesta kukasta. Ilmeisesti piti mennä juuri Askolaan päästäkseen
näkemään kuusen kukat.
Johannes Linnankosken, tai oikeasti Vihtori Peltosen,
lapsuudenkoti on idyllinen pieni keltainen talo. Ympäristö on todella kaunis,
pihalla kukkivat valkovuokot ja suuret kuuset humisivat taustalla. Olimme
arvioineet tämän kohteen aika pieneksi ja kuvausajan suhteellisen lyhyeksi. Ihan
niin nopeasti homma ei sujunut. Kolmen tiiviin kuvaustunnin kuluttua olimme
Annamarin kanssa syväjäässä, kun taas Jari ei intensiiviseltä valokuvaukseltaan
edes huomannut museon keväistä koleutta. Mutta valmista tuli. Linnankosken
museo opetti jälleen kerran tarkkaan katsomista, kirjailijan elämään liittyvät
yksityiskohdat olivat läsnä, mutta ne vaativat paneutumista – ja vähän
etukäteistietoa.
Museosta lähdimme hyvällä mielellä. On helppo kuvitella
paikan olevan kesällä hieno. Silloin on auki myös pihalla oleva aitta, jossa
myydään paikallisten käsityöläisten töitä. Kesällä kannattaa museokäynnin
ohessa pistäytyä aivan kulman takana olevassa Tirehtööri-kahvilassa. Paikka
näytti ehdottomasti käymisen arvoiselta.
Antoisa mutta kylmä päivämme päättyi Askolassa taloa pitävän
ystävämme Maija-Liisan pitopöytään. Kahvia juodessamme satoi oikein kunnolla,
kevät kohisi eteenpäin vauhdilla. Sateen jälkeen ilma tuoksui tuoreelta ruoholta,
hiirenkorvilta ja alkavalta kesältä.
Askolassa on kaunista muutenkin. Sinne voi tehdä oikein kunnon kesäretken: 20 hämmästyttävää hiidenkirnua, Linnankosen kotimuseo ja sen vieressä aitassa käsityömyymälä, kesäkahvila, koski jonka hyvällä mielikuvituksella saa kuohuamaan (täytyy vain kuvitella, ettei voimalaa siinä olekaan) ja kauniita vanhoja ja uusia taloja, hieno kivinavettakin näkyi tien poskessa seisovan. Satuimme paluumatkalla näkemään myös hilpeitä lehmiä, jotka olivat juuri päässeet kesälaitumille.
VastaaPoista