sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Olimme ihan Onnelassa ja vähän Palojoellakin













 


Emmepä turhaan aikailleet, kun kirmasimme Aleksis Kiven syntymäkotiin.





Jari on kunnolla varustaunut keikkaan: yllä Aleksis Kivi -paita ja molemmissa käsissä kuvausvarusteita. Taustalla näkyy kallio, johon Aleksis veljineen on kaivertanut nimensä. Aleksiksen ja Emmanuelin kaiverrukset onnistuimme löytämään.

Nurmijärvellä on puistossa kivinen Aleksis ja viereisessä kirjastossa hieno Kivi-huone.











Tuusulassa on majatalo Onnela, jossa aikoinaan viettivät aikaansa monet kirjailijat, taiteilijat ja säveltäjät. Eino Leino asusteli vakituisessa nurkkahuoneessaan. Me asustelimme hulppeassa mökissä järven rannalla.














Anne ja Jari tutkivat päivän saalista: kuvia Aleksis Kiven syntymä- ja lapsuudenkodista. Töitäkin siis teimme, vaikka oli ihana hellepäivä.







Omenapuut kukkivat ja johdattivat meidät jo suunnittelemaan ensi viikonloppua: retkeä Sammattiin Paikkarin torppaan ja Fanjunkarsiin, jossa Charlotte Lönnqvist tarinan mukaan ei sallinut omenankukkien voimakkaan tuoksun häiritä suojattinsa Aleksis Kiven työskentelyä. Meitä eivät kukkivat omenaput lainkaan häirinneet.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti