Valoa ja kiviä Jäämeren rannalla

Kun Jari valokuvasi Nils-Aslak Valkeapään ihanaa kirjailijakotia Jäämeren rannalla Norjassa Skibotnissa, Anne ja minä ehdimme hetkiseksi kävelemään ja jopa istuskelemaan meren rantaan. Jälleen meitä onnisti säänkin suhteen: aurinko paistoi, meri kimalteli vuonossa ja lumiset tunturien (vai vuoriako ne jo ovat?) huiput siinsivät. Keräsimme kiviä ja ihmettelimme, miten onnekkaita olemme, kun saamme tehdä tätä kirjailijakotiprojektia. Tulee matkatuksi toinen toistaan hienompaan paikkaan ja tavatuksi toinen toistaan hienompia ihmisiä.

Valkeapään Lásságámmia meille esittelivät muun muassa Nils-Aslak Valkeapään eli Ailun pikkuserkku ja ystävä. Saimme siis kuulla läheisten ihmisten kertomuksia monitaiteilijasta. Tuli myös surullinen olo: Ailu ei ehtinyt kuin hetkisen nauttia ihanasta Lásságámmistaan, koska kuoli niin pian talon valmistuttua.

Anne ja minä ihmettelemme Reidar Särestöniemen taulua. Minun piti tarkistaa, onko taulu tosiaan maalattu yhteen tasoon vai onko siinä joitakin salaisia kerroksia kolmiulotteisuutta luomassa. Ei ollut!

Paluumatkalla poikkesimme Kittilässä, josta onkin kehkeytymässä varsinainen kuvataiteen keskus. Pienellä paikkakunnalla on kuvataiteilijoiden kotimuseoita ja taidemuseoita. Häpeäkseni tajusin, etten ole ikinä käynyt Reidar Särestöniemen kotimuseossa enkä nähnyt hänen töitään kuin kuvissa. Olin jäänyt käsitykseen, että hän oli Urho Kekkosen luoma kupla, jonkinmoinen toritaiteilijaksi verrattava. Nyt kävikin niin, että ällistyksekseni lumoudun heti ensimmäisestä taulusta, joka kuvasi kevään juuri sellaisena kuin sen koen: raivoavana ja kirkuvana. Ja entäs taulujen ihmeellinen kolmiulotteisuus? Millainen velho Särestöniemi onkaan!

Tämä Reidar Särestöniemen tiskipöytäidea täytyy muistaa, kun tulee keittiöremontin aika.

Tuli sellainen olo, että piti vielä saada tietää taiteilijasta lisää. Iloksemme Rovaniemen taidemuseossa Korundissa oli Särestöniemen iso näyttely, joka valotti taiteilijan kehitystä lähes kolmen vuosikymmenen ajalta. Hieno näyttely –ja paljon pohdittavaa minulle, jonka ennakkoluulot jälleen kerran saivat kyytiä.

Kuvataiteilijan kotimuseo sai meidät pohtimaan omaa tulevaa kirjailijakotikirjaamme. Kuvataiteilijan museohan kykenee esittelemään kodin lisäksi sen tärkeimmän eli siellä asuneen taiteilijan taidetta. Kirjailijakoti on tietysti toisenlainen ja vaatii erilaisen paneutumisen.

Nyt on edessä pari päivää kotona, mutta projektin kannalta myös nämä ovat kiireisiä. Jokainen museokäyntimme vaatii paljon ennakkovalmisteluja kirjailijaan ja hänen kirjoihinsa paneutumisen lisäksi. Soittelemme kuvauslupia, pyydämme mahdollisuutta olla museossa aukioloajan ulkopuolellakin, toivomme opastusta, järjestämme tapaamisia asiantuntijoiden kanssa ja varaamme majoituksen. Puheluja tulee paljon, sähköpostiviestejä samoin –ja aikaa menee hämmästyttävästi. Onneksi saamme aina ystävällisen ja innostuneen vastaanoton!