Takaisin Fredrikan ja Johan Ludvigin luo

Kesän kirjailijakotikiertueet ovat onnellisesti ja vähän haikeastikin ohi. Tiukka aikataulu piti eikä sade juurikaan päässyt pilaamaan ulkokuvauksia. Nyt on sadonkorjuun aika: mitä kuvia tuhansista kesän aikana Jarin ottamista kuvista valitsemme kirjaamme? Mitkä kuvat kertovat parhaiten juuri sen kohteen tunnelmasta, kirjailijasta, hänen elämästään ja läheisistään. Haluaisimme välittää lukijoille sitä tunnelmaa, johon itse olemme päässeet keskittymällä kunnolla yhteen kirjailijakohteeseen kerrallaan, lukemalla juuri sen kirjailija teoksia ja eläytymällä hänen elämäänsä. Pienestäkin kohteesta olemme saaneet irti suuria. Tärkeintä on oikea asenne ja halu tehdä matka kirjailijan maailmaan. Yksikään kohde ei ole jättänyt kylmäksi.

Tekstien tekeminen alkoi jo talvella, mutta niihin on vielä keskityttävä kunnolla syksyn aikana. Kymmenet luetut kirjailijaelämäkerrat risteilevät päässä, ne kaikki on nyt saatava järjestykseen. Ja päätettävä, mikä on tärkeää kerrottavaa ja mikä niin hauskaa, että kannattaa kertoa ihan huvikseen.

Vielä yksi matka oli kuitenkin tehtävä ennen lopullista kenttätyöjakson lopettamista. Ihan ensimmäinen kohteemme, Runebergin kotimuseo Porvoossa vajaa vuosi sitten, oli vielä harjoittelua. Nyt, kun olemme käyneet kaikissa kodeissa totesimme, että siellä kannattaa (lue: on pakko) käydä uudelleen. Sen verran hieno ja suuri on Runebergien keltainen kaupunkitalo Porvoossa, että kuvien täytyy olla sen arvoiset. Niitä kannattaa ottaa lisää ja tunnelmaa haistella vielä uudelleen.

Sunnuntainen retki aurinkoiseen Porvooseen meni jo rutiinilla: nyt tiesimme mihin yksityiskohtiin kannattaa keskittyä. Talon tunnelma otti taas omakseen: täällä on eletty värikästä elämää: tyyntä ja myrskyä, villejä lapsia ja arvokkaita kutsuvieraita, marjojen säilömistä ja juhlapuheita. Sellaista kun elämä parhaimmillaan on.

Oppaamme Mervi Backman on kävelevä Runeberg-tietopankki. Hän tuntee pienimmätkin yksityiskohdat porvoolaiskodin asukkaista. Ja jos hän ei jotakin tiedä, hän tietää, mitä tieto löytyy muutamassa sekunnissa. Jos joku asia on museolle tärkeää, se on innostuneet ja paljon tietävät oppaat, sellaiset kuin Runeberg-museossa!

Nyt, kun Runebergit on tavattu uudelleen kaipaan jo istumaan Hiidenmaalle Aino Kallaksen Kassarin talon portaille ja Suomussalmelle Turjanlinnan vanhan saunan laiturille. Ja voi miten hieno näköala oli Paikkarin torpan pihalta Sammatissa. Ehkä ensi kesänä.

Koukussa tosiaan!

Lomareissulla Tallinnassakin piti sännätä kirjailijakoteja katsomaan. Tosin kuin omassa pääkaupungissamme Tallinnassa on kaksikin kirjailijakotia ihan keskustassa ja ties kuinka monen talon kyljessä Lydia Koidulan muistolaatta.

Lydia Koidulalle oli omistettu yksi kukkafestivaalien näytepuutarhoista.

Mutta voi ei: jostain käsittämättömästä syystä Tallinnan kirjailijakotimuseot olivat kiinni juuri tiistaisin. Siksipä jouduimme tyttären kanssa ihailemaan niitä vain ulkoapäin ja päättämään, että uudelleen on tultava.

Ensin vaikeroimme Eduard Vilden kotimuseon edustalla. Ihana, vähän rapistunut vaaleanpuneinen talo näytti kovin kutsuvalta.

Tammsaaren museota saatoimme kurkistella aidan takaa. 

Kyltti lupaili hienoa sisältöäkin, mutta sisään emme päässeet.

Yhteen taiteilijakotiin sentään pääsimme sisälle vanhan kaupungin keskustassa. Kuvataiteilija oli maalannut kotinsa jokaisen huoneen seinät ja ripustellut maalauksia ja ties mitä joka puolelle. Tässä on näkymä keittiöön.

Lomareissumme jälkeen Emma säntäsi uudelle lomalle Dubliniin. Siellä hän yritti Oscar Wilden kotimuseoon, mutta kuinka ollakaan: se oli kiinni. Museo on kuulemma kyltin perusteella kokonaan suljettu yleisöltä ja auki vain opetuskäyttöön. Onpa onnetonta!

Kirjaprojektimme on lähes lomalla nyt pari viikkoa. Lukeminen toki jatkuu: Annella on junassa matkalla Siperian sydämeen mukana klassikoitamme ja minä järjestelen olohuoneen pöydälle kasaamiani kirjapinoja valikoiden sieltä milloin mitäkin. Elokuun loppu menee töissä koulussa. Kun 3.9. aloitan vuorotteluvapaan, saan kirjoittaa kokopäiväisesti kolme kuukautta. Pari viikkoa kirjoitan yhdessä Annen kanssa. Kokouksia Helsingissä kustantajan ja taittajan kanssa on tietysti myös luvassa, samoin joitakin paikkuukuvauskierroksia.

Sitäkin vaikeroin, miten kömpelö tämä Blogspot-blogipalvelu onkaan. Opettelematta HTML-kieltä ei sivuja saa näyttämään ainakaan Macilla tekemällä siltä miltä tahtoisi - eikä edes opettelemalla. Ärsyttävää! 

Talo niityn keskellä

Viimeinen kohteemme kirjailijakotireissullamme oli iki-ihana Vuorela, Einari Vuorelan syntymäkoti, josta myöhemmin tuli Einari Vuorelan ja vaimonsa Laura Sointeen kesäkoti. Kylläpä he olivat tehneet entisestä torpasta iki-ihanan kesäpaikan. Itse talo – ja myös sivurakennukset – ovat kauniit ja viihtyisät. Niitty ympärillä kukkii kesän eri vaiheissa eri väreissä, perhoset liihottelevat ja mehiläiset surisevat heinäsirkkojen sirityksen säestyksellä. Me vietimme Vuorelassa oikean sydänkesän aurinkoisen päivän.

Oppaamme Eila Luopakka ja Anne poseeraavat Vuorelassa, jonne pääsee kesäisin sopimuksen mukaan iloisen ja paljon tietävän Eilan opastamana.

Vuorelassakin tuli mieleen, etteivät nämä reissumme kirjailijakotimuseoihin todellakaan ole olleet turhia. Niistä on syntynyt paljon kerrottavaa ja me olemme oppineet paljon. Meillä on ollut myös ihmeellistä onnea myötä. Sää on ollut aina oikeanlainen ja olemme tavanneet mitä kiinnostavimpia ja hienoimpia ihmisiä. Vuorelaan mennessämmekin pääsimme yllättäen tutustumaan vanhaan, jo käytöstä poistettuun vesimyllyyn. Oppaamme Eila Luopakka sanoi, ettei itsekään ole koskaan päässyt myllyyn sisälle. Nyt myllyn omistaja, ystävällinen vanha herra, jonka nimeä unohdimme tiedustella, sattui olemaan puita karsimassa myllyn lähistöllä. Hän päästi meidät seikkailemaan vanhan myllyn sisuksiin. Yhtäkkiä saimme siis oppitunnin siitä, miten aikoinaan tuotettiin lähisähköä varsin ekologisesti!

Nyt on haikea olo. Kirjailijakotimuseoihinkin voi ihan totta jäädä koukkuun!