Viattomuuden museo

Museohulluus voi iskeä monella tavalla. Meihin se iski lopullisesti viime kesänä, kun kiersimme ympäri Suomea kirjailijamuseoiden perässä. Siemenet siihen tosin kylvettiin jo nuoruuden Interrail-matkoilla. Turkkilaisen Nobel-kirjailijan Orhan Pamukin museohulluus sai valtoihinsa hänen oman kirjailijuutensa kautta. Pamukin Viattomuuden museo -romaani ilmestyi turkiksi vuonna 2008, kaksi vuotta hänen Nobelinsa jälkeen. Silloin hän oli jo pitkällä suunnittelemassa omaa museotaan, ei itselleen, vaan romaaninsa päähenkilölle.

Viattomuuden museo -romaani kertoo Kemalista, joka rakastuu odottamatta ja hyvin epäsopivaan aikaan, juuri omien häidensä kynnyksellä. Siitä alkaa pitkä tarina Kemalin raastavasta rakkaudesta. Kaiken ylittävästä palvonnasta, joka saa hänet keräämään kaikki muistot kohtaamisistaan rakastettunsa Füsunin kanssa hänen polttamiaan tupakantumppeja myöten. Näistä Kemalin keräämistä esineistä muodostuu pikku hiljaa kokonainen museo, jonka hän kirjan lopussa perustaa liekehtivän rakkautensa muistolle.

Neljä vuotta romaanin ilmestymisen jälkeen, vuoden 2012 toukokuussa, ihan oikea Viattomuuden museo avattiin Intanbulissa.  Pamukin kokoama ja suunnittelema museo sisältää kaikki romaanissa mainitut esineet huolellisesti järjestettyinä ja kauniisti esillepantuina kirjan lukujen mukaan. Kirjan jokaiselle 82:lle kappaleelle on oma vitriininsä. Romaanin kulkua voi seurata kulkien vitriiniltä toiselle. Niille, jotka ovat lukeneet kirjan ennen museoon tuloaan, esineet ja kuvat tekevät tarinasta ja sen henkilöistä todellisia: juuri nuo korvarenkaat Kemal antoi Füsunille lahjaksi, juuri tuo mekko Füsunilla oli päällään, kun he harjoittelivat yhdessä autolla ajamista.

Viattomuuden museo on hurmaava paikka.  Se kertoo Kemalin ja Füsunin erikoisen rakkaustarinan ja antaa samalla kuvan 1970-luvun lopun Intanbulista, romaanin tapahtuma-ajasta.

Viattomuuden museossa ei saa ottaa valokuvia, mutta museon oman postikortit ovat hienoja.

Romaanin lopussa on pieni Istanbulin kartta, johon on museo on merkitty. Koska kirja on ilmestynyt suomeksi vuonna  2010, eli kaksi vuotta ennen museon avaamista, rohkenin epäillä, että se todella löytyisi kartan osoittamasta paikasta. Hotellini respan palvelunhaluinen herra vakuutti museon todella olevan siellä. Hän neuvoi tarkasti, miten sinne pääsee vaikka epäilikin, että juuri tämä museo ei ole niitä Intanbulin suosituimpia. Ei varmaan olekaan, mutta minulle se tarjosi suurimman elämyksen koko matkalla. 

Kun on lukenut Pamukin romaanin ja kulkenut läpi Viattomuuden museon esineistön on tehnyt kaksi matkaa 1970-luvun istanbulilaiseen elämään.